|
Helsinki-pyörä oli alun perin Linnanmäen huvipuistossa Helsingissä sijainnut maailmanpyörä. HistoriaaRakentamisaikaan 1964 Linnanmäen maailmanpyörää mainostettiin maailman toiseksi suurimmaksi. Vain Wienissä Itävallassa sijaitsevan Praterin huvipuiston maailmanpyörän piti olla isompi. Helsinki-pyörän pystyttäjät tulivat Saksasta. Silloisten lehtitietojen mukaan maailmanpyörä oli rakennettu Hollannissa. Se oli ollut aikaisemmin käytössä Münchenissa, Bremenissä ja Hampurissa. Se oli aikanaan maailman suurin siirrettävä maailmanpyörä. Vuonna 1964 Helsingin Sanomat kertoi, että uuteen maailmanpyörään kiinnitettiin 9 200 lamppua. Maalia pyörään kului peräti 2 500 markan edestä. Maailmanpyörä tunnettiin aluksi Boston-pyörän nimellä. Sillä oli samanlainen logo kuin samannimisellä tupakkamerkillä, jota mainostettiin muutenkin laajasti kaupungilla. Nimi muutettiin Helsinki-pyöräksi uuden, tiukemman tupakkalain myötä 1970-luvun alussa. Maailmanpyörän kehän halkaisija on 21 metriä. Jalustan päälle pystytetty maailmanpyörä nousi noin 25 metrin korkeuteen. Vuoteen 1998 se oli suurin maailmanpyörä Suomessa, kunnes Suomen Tivolin hankkima maailman suurin siirrettävä maailmanpyörä vei ennätyksen. Linnanmäki on ottanut kesäksi 2006 käyttöön uuden Rinkeli-nimisen maailmanpyörän. Käytöstä poistettu Helsinki-pyörä myytiin maaliskuussa 2006 Tykkimäen huvipuistolle Kouvolaan. Siellä laite otettiin käyttöön kunnostuksen jälkeen kesällä 2007 ja nimi muuttui Kouvola-pyöräksi. Katso myös |
This article is from Wikipedia. All text is available under the terms of the GNU Free Documentation License.
Mercedes Car
This site monitored by SitePinger.net